Historia

Tässä lyhyt katsaus joutsen ryhmän historiaan...

Pientenjoutsenten synty ulottuu noin 10 vuoden taakse Jurvan harrastaja näyttelijöiden ryhmään.
Silloinen läänintaiteilija Eija-Irmeli "Eikku" Lahti heitti ilmoille idean isomahaisista äijistä tanssimassa joutsenlampea.

Silloin kukaan ei vielä tiennyt mitä tuleman piti mutta koreografia tehtiin ja nykypäivään asti se on säilynyt lähes samanlaisena. Joutsenlampi tanssi jäi elämään ja sitä esitettiin erilaisilla kokoonpanoilla erilaisissa juhlissa. Joutsenten ensimmäinen esiintyminen oli niemenkylän nuorisoseuralla, jossa vietettiin teatteriporukan pikkujouluja (joulukuu 1995).

Sitten teatteritalo paloi (1998) ja se keskeytti kaiken toiminnan joksikin aikaa, samalla joutsenet jäi tauolle. Tämän jälkeen joutsen Pauli otti joutsenet idean haltuunsa ja vei sen mukanaan norinkylännuoriseuran toimintaan yhteistyössä jurvalaisten näyttelijöiden kanssa. Sieltä mukaan saatiin uusia joutsenia ja mukana oli edelleen aktiivisia teatterilaisia.

Jossain vaiheessa esiintymisporukka alkoi vakiintumaan tiettyjen tanssijoiden harrastukseksi ja niinpä päätettiin perustaa oma yhdistys nimeltä "pienenpienetjoutsenet ry", joka vaalii tätä jaloa isomahaisten miesten tanssimuotoa.

Nykyään joutsenet keikkailevat säännöllisen epäsäännöllisesti. Joutsenet tekevät mahdollisuuksien mukaan keikkoja ympäri Suomen.

Joutsenten esiintymis ohjelmistoon kuuluu jo legendaariseksi muodostuneen Joutsenlammen lisäksi uusi Can Can-tanssi.

Tanssit sisältävät joutsenten tinkimättömän tavan toteuttaa itseään ja naurattaa yleisöään.

-OS- 07.07.07
ollisyrjala(at)hotmail.com

Tilaa joutsenet

Joutsenet voi tilata esiintymään minne vain, kotiisi, syntymäpäiville, erilaisiin illanistujaisiin tai vaikka yrityksesi juhliin. Joutsenet tekevät juhlistasi ikimuistoisen!

Tilaukset:

Pauli Koivisto pauliko(at)tiltu.teuva.fi Puh. 040 775 8504

    

Joutsenet the movie!
Katso Joutsenet video, niin teidät mitä tilaat.

Joutenlampi video
Can-Can video